Digitalisaatio ja tekoäly ovat suurin yksittäinen työelämää ja liiketoimintaa ravisuttava muutos sitten teollisen vallankumouksen ja höyrykoneen. ChatGPT julkaistiin vain reilu kolme vuotta sitten ja jo nyt on nähtävissä, että tietyt ammatit ja osaaminen jäävät historiaan. Sitran Megatrendit 2026 julkaisussa yhdeksi neljästä alueesta on nostettu AI: ”Tekoäly mullistaa yhteiskunnan perustaa”.
Kuten kaikki megatrendit, tekoäly on paitsi uhka myös mahdollisuus. Sitran mukaan tekoäly vaikuttaa merkittävästi mediaympäristöön, koulutukseen, tutkimukseen, työelämään ja päätöksentekoon. Käytännössä siis kaikkiin elämän osa-alueisiin ja toimialoihin.
Tekoäly taskussa, laseissa tai päässä
Kuinka moni olisi vuonna 1993 osannut kuvitella, että kannamme taskussa laitetta, jolla pääsee kiinni kaikkeen maailman tietoon? Vastaavasti voi olla hankala skenaarioida, miten kokonaisvaltaisesti tekoäly tulee integroitumaan ihmisten työhön ja elämään tulevina vuosikymmeninä. Teknologian käyttöönotto noudattaa S-käyrää: ensin pieni joukko innostuu, sen jälkeen seuraavat massat.
- Hyvinvointia ja sairauksien hoitoa optimoivat tekoälysovellukset.
- Viestintää ja kommunikaatiota parantavat tunnetulkit.
- Vieraan kieleen simultaanikääntäjät.
- Henkilökohtaiset assistentit, jotka huolehtivat metatyöstä.
- Automaattiset viestijät, jotka keskustelevat toisten tekoälypohjaisten viestijöiden kanssa.
- Dokumentoijat ja lisämuistit, jotka auttavat pitämään kasassa tietotulvan ja toimivat ihmisen varamuistina.
- Täysin tekoäly generoitu, henkilökohtainen viihde omien mieltymysten mukaisesti.
Rutiinitehtävät tekoälypilvessä
Tekoäly tulee luontevasti sulautumaan kaikkeen arjen teknologiaan. Kodinkoneet optimoivat energiankulutusta, jääkaappi tilaa itse puuttuvat elintarvikkeet, pesukone valitsee sopivan ohjelman (ja kodinhoito robo hoitaa pyykinpesun). Luonnollisesti autot ajavat ilman kuljettajaa, kuten jo nyt San Fransiciscossa.
Työelämässä rutiinitehtävät automatisoituvat ja aikaa vapautuu luovaan ongelmanratkaisuun ja kohtaamiseen. Tekoälyn negatiivisista vaikutuksista työelämään puhutaan paljon, siis keskitytään mahdollisuuksiin.
- Automatisoitu taloushallinto: kirjanpito, palkanlaskenta ja muu yrityksen hallinto.
- Ostoavustajat, jotka hoitavat tarpeelliset hankinnat.
- Älykkäät kodinkoneet, jotka eivät tarvitse ihmistä hoitaakseen tehtävänsä.
- Itseohjautuvat autot (tässä yhteydessä on aina hauska palata ensimmäisten autojen nimeämiseen: ”horseless carriage”.)
- Osaajat ja yritysten tarpeen kohtauttavat osaamisalustat.
- Valmistavan teollisuuden tekoälyautomaatio ja robotit, jotka optimoi tuotannon tehokkuutta, laatua ja kysyntään vastaamista.
Tekoälyn nopea kasvu lisää myös energiankulutusta ja datakeskusten kuormitusta. Tämä luo mahdollisuuksia kestäville IT-ratkaisuille ja innovaatioille, jotka auttavat ympäristökuorman hallinnassa.
Tekoäly tulee sulautumaan kaikkeen liiketoimintaan ja arkeen, aivan kuten digitaalisuus jo nyt. Kriittistä on tunnistaa ne mahdollisuudet, jotka vastaavat asiakkaiden tarpeisiin. Lisäksi yrityksen on osattava lanseerata ja skaalata palvelu oikea-aikaisesti.
Kiinnostaako tulevaisuuden liiketoimintamahdollisuudet? Ole yhteydessä niin mietitään niitä yhdessä.
Sohvi Salmelin
After Advisoryn perustaja
sohvi.salmelin@afteradvisory.fi
+358 40 830 1168

