Yksi yhteiskuntaa eniten pitkällä tähtäimellä ravistelevista megatrendeistä on ilmastonmuutos ja ympäristökriisi. Sitra on nimennyt yhden vuoden 2026 megatrendeistä ”Ympäristökriisi pakottaa sopeutumaan ja uudistumaan.” Kyse on vihreästä siirtymästä.
Yhdeksän planetaarista rajaa määrittävät turvallisen elämän, ja sitä kautta myös liiketoiminnan, rajat maapallolle. Suomi on edelläkävijä vihreässä siirtymässä, ja 2025 uusiutuvaan energiaan ja liitännäisiin liiketoimintoihin investointiin Suomessa 8 Mrd euroa.
Edetessään vihreä siirtymä muuttaa paitsi Suomen energiajärjestelmän, myös avaa täysin uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Lisäksi kiertotalouden merkittävyys osana liiketoimintaa kasvaa, kun neitseellisten raaka-aineiden saatavuus heikkenee ja hinta nousee.
Uusiutuva energia mahdollisuutena
Fingrid ennustaa, että vuoteen 2040 mennessä Suomen energiakulutus ja -tuotanto voivat jopa yli kolmenkertaistua 267 Twh vuodessa. Jo nyt Suomen energiatuotannosta 57 % on uusiutuvaa, ensisijaisesti tuulivoimaa. Lyhyellä tähtäimellä sähköistyvä Suomi on houkutteleva kohde energiaintensiivisille datakeskukseille. Pitkällä tähtäimellä todellinen voittopotti on vihreä vety, joka tuotetaan uusiutuvalla energialla. Vihreä siirtymä tarjoilee liiketoimintamahdollisuuksia paitsi teollisessa mittakaavassa, myös kuluttajapalveluissa.
- Vihreän vedyn valmistamiseen, varastointiin ja jakeluun liittyvät palvelut sekä infra.
- Liikenteen sähköistymisen palvelut, uudentyyppiset palvelukeitaat.
- Kodin älypalvelut, lämmitystä, lataamista ja energiakulutusta säätävät ja optimoivat ratkaisut.
- Akkujärjestelmät, jotka tasaavat reservikapasiteettiä.
- Uudenlaiset sähkösopimukset, jotka tasaavat kulutusta.
- Kodinkoneet, jotka toimivat automaattisesti edullisen sähkön hetkellä.
Kulutuksesta kiertotalouteen
Suomi julkaisi jo kymmenen vuotta sitten maailman ensimmäisen kiertotalous tiekartan. Vaikka hetkellisesti maailman katse on turvallisuudessa ja geopolitiikassa, on selvää, että raaka-aineiden ja resurssien riittävyys haastaa liiketoimintaa tulevaisuudessa. Erityisesti rakentaminen kuluttaa luonnonvaroja ja aiheuttaa kolmanneksen maailman kasvihuonepäästöistä.
Taloustieteen teorian mukaan kysyntä siirtyy vaihtoehtoisiin resursseihin hinnan kohotessa. Ajan myötä, teknologian kehittyessä ja neitseellisten materiaalien kallistuessa, kiertotalous muuttuu yhä kiinnostavammaksi vaihtoehdoksi liiketoiminnassa.
- Korjausrakentaminen, rakennusmateriaalien uusiokäyttö.
- Käytettyjen tavaroiden alustat ja ammattimainen kauppa.
- Korjaus-, tuunaus- ja uudistuspalvelut kulutustavaroille ja vaatteille.
- Hävikin vähentäminen teollisuudessa ja kaupassa.
- Yhteiskäyttöalustat, jotka saattavat yhteen omistajia ja kuluttajia.
- Ruoanhävikkiä vähentävät innovaatiot: säilyvyys ja valmistus kulutuksen hetkellä.
- Uudelleen käytettävät ja täytettävät pakkaukset.
Vihreä siirtymä ja kiertotalous ovat esimerkkejä hitaasta, mutta varmasta kehityskulusta. Ne yritykset voittavat, jotka osaavat tuoda palvelunsa juuri oikeaan aikaan markkinalle.
Lue muut blogit vuoden 2026 megatrendeistä:
Liiketoimintamahdollisuuksia ikääntyvässä Suomessa
Liiketoimintamahdollisuuksia huoltovarmuudessa
Tekoäly luo liiketoimintamahdollisuuksia
Kiinnostaako tulevaisuuden liiketoimintamahdollisuudet? Ole yhteydessä niin mietitään niitä yhdessä.
Mariann Karimaa
After Advisoryn perustaja
mariann.karimaa@afteradvisory.fi
+358 40 450 3343

